Sivut

torstai 12. syyskuuta 2013

Pientä hemmottelua


Hola mi bellas!
Eilen oli pitkästä aikaa vapaa-päivä, tällä viikolla on mukava 6 työpäivän viikko, ja kaks yövuoroa edessä mun työssäoppimisessa, oon nyt anniskelua harjoittelemassa. En oo sössinyt kovin paljoa, kai. :D Ajattelin että olisi mukava hemmotella itseään jollain kivalla, joten eräs päivä viime viikon lopulla päätin käväistä Sokoksella, sillä samaisena aamuna (minun aamupäivä tai iltapäivä.. ai mitenniin sekaisin mennyt vuorokausirytmi?) meni hermot mun vanhaan Iberon ripsentaivuttimeen. Ihan susi. Sen vois heittää vesilinnuille!

Päätin kokeilla Duroyn ripsentaivuttimia, so far so good. Taivuttaa kivasti ja hieman pehmeämmin kuin aikaisempi kapistus. Joku voi ehkä ajatella että tuommonen muistuttaa hieman kidutuslaitetta, mut ihan mukava se oikeesti on. Ja varsin hyödyllinen mun tyylisille tikkusuorille poron ripsille!  Syväluotoisempaa arvostelua voin pukata myöhemmin kun tuo on vähän enemmän käytössä ollut. :)

Tänä syksynä olen myös aloittanut kuntosalilla käymisen erään mun ystävän kanssa, ja siellä tuli piipahdettua eilen aamupäivällä taas. Hikeä virtasi taas ihan kiitettävän hyvin ja oli pienet jalkatärinät päällä treenin jälkeen. :D Mukavaa kun huomaa vähitellen oman kehityksen niiden laitteiden kans. Anyways, treenin jälkeen kipitin kotiin ja aloin laittamaan itseäni nätiksi kaupungille menemistä varten. Kävin kahvilla ihanan Kosmetiikkaobsessio-blogin ja youtubeenkin videoita tekevän Annien kanssa Juteltiin niitä näitä bloggailusta ja salilla käymisestä. Tosi mukavaa tutustua samanhenkisiin ihmisiin joilla on samat mielenkiinnon kohteet, joiltain tutuilta tai kavereilta saan vaan silmien muljahduksia jos eden mainitsen meikit. :D

Kahvittelun (Saanko mainita tähän että Coffee Housen vaahtokarkkikaakao on niiiiiin hyvää?) jälkeen mentiin Sokokselle ihmettelemään kauneusviikon tarjontaa ja hiplailtiin ja swatchailtiinkin suurinpiirtein kaikki Diorit ja YSL:t läpi. Nam. Vielä joskus kun oon rikas!

Nämä mulla kuitenkin tarttui mukaan..

Make up Store-merkin meikkipussukka.Oli vähän tyyris (33€) mutta en ole pitkään aikaan löytänyt sopivan kokoista ja näköistä pussukkaa. Tuo suorastaan kutsui mun nimeä sieltä hyllyltä...Kuvassa näkyy myös tuo Duroyn ripsentaivuttimet. Kulta sopii aika hyvin violetin kans!

Mutta se suurin kuolaukseni kohde useamman kuukauden ajalta..


 YSL Rouge Volupte Sheer candy sävyssä numero 4. Pakkauksessaan näyttää punaiselta, mutta liukuu huulille läpikuultavana, hyvin huulirasvan tuntuisena. :) Swatch tulee tästä seuraavassa postauksessa, missä esittelen mun meikkipussin sisällön. Stay tuned!

Otetaan vielä hetki sille että ihaillaan tuota kaunista hylsyä. :) Onneks mä ostan aika harvoin näitä kalliiden merkkien tuotteita..


Onko teillä tullut osteltua mitään pitkäaikaisia ihastumisen tunteita aiheuttavia tuotteita?









 

lauantai 7. syyskuuta 2013

It's OK

Hei lukijat, anteeksi etten ole päivittänyt varsinaisesti mitään kovin jännää pitkään aikaan, mikäli Tumblriä tai Instagramia ei lasketa(molemmista minut muuten löytää nimimerkillä AnneDeadly, jos behind the scences kuvia haluatte nähdä... tai mikä muuten vaan näyttää kivalle)! Kesä meni huimalla vauhdilla ohitse, jostain syystä mä odotin sellasta "eiks tää loma lopu ikinä"-fiilistä mut ei, ei näkynyt. Keväällä suoritin yhden koulujakson anniskelusta ja nyt olisi toinen edessä, itse asiassa puolivälissä ollaan menossa jo! Saa nähdä miten se menee. :)


Oikeastaan mä tulin tähän vaan jakamaan tän videon teidän kans, aiheesta joka koskettaa muakin. Grav3yardgirl aka Bunny teki tän jo tovi sitten, ja tää blogiteksti on vaan jäänyt pyörimään tänne luonnoksiin parisen kuukautta mut hey, parempi myöhään kun ei milloinkaan!

En muista oonko mä aikaisemmin maininnut mun blogissa, mutta mua on koulukiusattu monta vuotta. Siks mä oikeestaan halusinkin kirjottaa tästä. Mua ärsyttää suuresti se että oon välillä turhankin kiltti, vaikka osaan sanoa oman mielipiteenikin aika tiukasti. Esimerkiks, jos vaikka joku kommentoi mun ylipainoa, tai sitä, että jotenkin muuten näytän oudolta. Tai sitä että mitä teen, tekee musta huonon ihmisen. Pitäs oppia olemaan tiukempi, ei pitäis sietää huonoa kohtelua itseään tai muita kohtaan.. Mulla on oikeus vaatia hyvää kohtelua itselleni, vaikka mulla ei olekaan hyvä itsetunto, tai en kokisi, että olisin ihan yhtä hyvä ihminen kuin kaikki muutkin. Tuolla matkalla olen muuten edistynyt, voisin tehdä postausta siitä myöhemmin jos teissä lukijoilla on kiinnostusta siihen? :)

Oon itsekin käväissyt niiden puolella jotka on haukkunut muita, mutta ennemmin tai myöhemmin huomaan, ettei asiasta seuraa muuta kuin pahaa mieltä itselle ja muille. Siitä hetkestä lähtien, kun tajusin että pahan puhumisesta ei seuraa mitään hyvää, oon halunnut kehittää itseäni ihmisenä ja olla hyvä tyyppi. Hyvänä tyyppinä  oleminen, ja oman itsensä oleminen vaatii yllättävän paljon munaa. :D Se että ei lähde johonkin mukaan vaan siksi, että olisi suosittu tai että saisi muiden hyväksynnän omalla toiminnallaan. Tosi vaikea selittää, mutta luulen että pääsette kärryille. Oma elämä pitäisi elää sillä tavalla, niinkuin itse haluaa, ja että ois ylpeä itsestään vanhana kiikkuskeinussa istuessaan. Ois sit kerrottavaa tuleville lapsenlapsille :D Jos mä joskus omia lapsia saan, ja sen kautta myöhemmin sit lapsenlapsia, haluisin opettaa että oman suun pitäminen kiinni oikeissa tilanteissa on myös mulle ollut haastavaa, mutta on myös välillä hyvä juttu aukasta se oma suu jos kohtaa vääryyttä. Ja niin pitäis aina tehdäkin.
Mutta myös mullakin on myös hetkiä, jolloin ei vaan suuta auki silloin kun pitäis. Etenkin tilanteissa, jolloin itse on loukkaantunut tai pitäisi sanoa jostain muusta tilanteesta et hei, tää nyt ei ole yhtään reilua. Kai se vastapuolen reaktio pelottaa liikaa, onko mulla oikeutta tuntea näin? Ehkä se tunne tulee siitä, et oon ollut koulukiusattu monta vuotta taannoin peruskoulussa, ne monet haukkumiset sai mut tosi epäluuloiseksi omasta itsestäni. Oonko mä yhtä ruma, lihava tai kelvoton, kuin ne kiusaajat sanoi? Tollasia ajatuksia mä silloin mietin. Nykyään ymmärrän ettei asia oo todellakaan niin, vaan kiusaajilla oli todennäköisesti muita ongelmia elämässään, jotka purkautui muhun. Oon paljon "ehjempi" kuin silloin, onneksi. Nyt ajattelen itsestäni, että oon oikeestaan aika mahtava tyyppi omista "vioistani" huolimatta. Screw you F*ckers!:D

Grav3yardgirl aka Bunny, on tällä hetkellä ultimaattisesti suosikein youtube-"guruista" joita tällä hetkellä seuraan.  Tuntuu jotenkin mahtavalta, että on olemassa muitakin ihmisiä jotka on käynyt/käymässä läpi samaa  mitä itse on.  En osaa selittää tätä nyt tälleen tekstimuodossa, mutta Bunny selittää tän jutun aika hyvin. Pisteet kotiin Bunnylle muuten siitä että sillä on pokkaa kuvata videoita itsestään ilman meikkiä, aika harvalla on pokkaa siihen. :D 


Mulla on ollu kyltymätön himo siirtyä Youtuben puolellekin tekemään meikki- ja kauneusvideoita, mut en tiedä mistä mä saisin hyvän videokameran. iPhonellahan pystyis kanssa kuvaamaan videoita, mut kuvan laatu on välillä vähän huono ja mun rakas kone ei halua tunnistaa tiedostomuotoa. :D Prrrrkkl. Lisäks joku ihme ramppikuume tän blogin kans. Pöh. Pitäs kai vaan relata vähän ja antaa aivopierujen päästä tännekin :D

Hey muuten, hyviä kamerasuosituksia saa laittaa kommenttiboksiin!

Kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita <3 p="">