Sivut

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kesäloma!

Yeeiii! Kesäloma alkoi eilen, viimeinen iltatunti on ohitse! Voi unohtaa koko koulun kesäksi, whii. Hieman otti päähän mennä sinne, mutta ajatuksella että kohta tää on ohitse jaksaa taas. Hain keväällä tosiaan muihinkin kouluihin. Sain kaksi valintakoekutsua, joista toisen onnistuin sössimään..... Katsoin että jooo, 28. päivä pitää ilmottaa sinne tulemisen, lähdin sit 27.pv etsimään lappua että soittelisin/ilmottelisin netin kautta että olen tulossa. Löysin paperin ja luin sen..
Ja totesin että ilmottautuminen oli ollut 24. päivä maanantaina,... voin kertoa et vitutti! Ens viikon maanantaina mulla ois edessä viestinnän valintakoe, jonne mun pitäs tehdä loppuun käsikirjoitus nimeltä "Tunnistus". 8) tätä varten olen saanut aika hyvän idean.. mutta en kerro siitä enempää! Jännittää vaan aika paljon..

Tähän mennessä kevättä en ole tehnyt oikein mitään erikoista, shoppailemankaan en ole päässyt ja asutkin (jotenkin muuten pelkään ottaa asukuvia kun yleensä näytän niissä typerältä ja pallolta..) ovat olleet tylsiä. Olen vaan ollut. Ja syönyt Ben&Jerry's:n Wich-jäätelöitä, omnom. Kesäkuntoon vuonna kivi ja keppi! Joten tältä osalta ei mitään uutta kerrottavaa. :D

Tässä kuussa olisi tarkoitus mennä Helsingin suunnille 15.pv -> ja tulisin joskus ennen Juhannusta takaisin. Jotenkin ihan utopistinen fiilis, kun niin moni ihminen haluaa nähdä minut! Oon niin tottunut täällä jumalan selän takana olevassa kylässä siihen että olen about epäsuosituin ihminen.. x)! Hihi. Ihan mukavaa vaihtelua vaan.  Edessä ois kans yhdet valokuvaussessiot, Veronica's Kissing Army:n liittyen. Burlesque baby.  Tätä sessiota varten mun pitäisi tosin ainakin silinteri ostaa, ja se olis vielä alennuksessa Morticiassa. o___o Ja tarviin kesäiset kävelykengät jaja avokkaat yms. Mulla on vaan liian vähän kenkiäää. Oon ihan katkera niille joilla kenkiä on eteiset täynnä..
nimim. kanoottikoipi, koko 42 (joskus 41, riippuu hyyyyvin paljon kengästä.)
Heinäkuun lopussa olisi edessä sit Kuopiorock, sinnekki pitäs alkaa lippuja metsästämään pikkuhiljaa.
Muuten suunnitelmat on aika auki, haluisin vaan reissata pitkin suomea ja nähdä kavereita! Saa nähdä mitä mie keksin, kun kesätöitäkään ei pahemmin ole :/!
Mutta loppuhuipennukseksi meikälaisen naama eiliseltä. Failasin kansion nimen kanssa ja tuli vielä toukokuuksi.. huuups!

innokas. :D

Mitäs te aiotte kesällä puuhata? Festareita, hengailua, pirusti jäätelöä..? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hey, sinä anonyymi stalkkeri, muistathan jättää aina nimimerkin niin tunnistan kuka olet! Ei asiatonta kommentointia, thanks. :)