Sivut

lauantai 23. tammikuuta 2010

Yleistä pulinaa

Ompas jäänyt kirjoittelematta tänne vähään aikaan. Koulun työharjoittelu on syöny minun arkipäiviä niin pahasti et en ole jaksanut tehdä mitään iltaisin, puhumattakaan siitä että tänne keksisi jotain asiaa kirjoitettavaksi. :/ Pahoittelen asiaa, lukijamussukat.

Viimepäivien ostoksetkin on rajoittuneet ruokakauppaan ja peruskosmetiikkaan (kuten esimerkiksi shampoo..) että tuotah. Ensi kuuta odotellessa, pääsen vappaalle taas o/!
Kivasti olen onnistunut myös alemyynnit missaamaan, kun on ollu työt ja pienoisia kyytiongelmia sivistyksen äärelle. Joko pakkasta on ollut lähemmäs -30 jolloin armas dieselautomme ei suostu hievahtamaan mihinkään (tai voihan sitä yrittää mut mites sit suu pannaan ku moottori menee paskaksi :D),tai sit busseja on mennyt niin typerästi että ei mitään rajaa. Nuuu, mii nou laik.
Mun työharjottelu päivät kun kestää sen kuutisen tuntia, ni bussi lähtis sit työajan loputtua tunnin päästä siitä, eli kerkeisin puol kuolleena raahautua kotii ja sit jalat rakoilla.. Joo ei kiitos. :D Ehkä mä ihan suosiolla odotan ensi kuun puoleen väliin.

Oon muuten suht paljon seikkaillu nyt VR:n avustuksella. Ei siinä, junailu on kivaaa kevät/kesä/alkusyksy -akselilla, mut sittte ku mennään tähän tilanteeseen että on suomalainen talvi, pakkasta joku -30 astetta.. Ei tule hyvä. Eilenkin junalippua Joensuun asemalta ostaessani täti sieltä pleksin takaa ilmoitti että juna olisi puoli tuntia myöhässä. Vaan EI, hetken päästä tuli ilmoitus että tunti. Sit vielä siihen kymmene minuuttia... Oli joku veturirikko kuulema ja jotkut turvajärjestelmät kusseet alleen pakkasen takia : D! Jes! Minä ja 50 muuta ihmistä odotteli siellä sitten et milloinkahan se juna suvaitsisi tulla paikalle...
Junaankin sitte lopulta pääsin, mutta arvaattekos mitä?
Juuri siinä mun vaunussa on lämmitykset paskana, hienoo. Onneksi sit kivat konnarit tuli sanoo et joo voitte mennä tuohon seuraavaan tyhjään vaunuun, siel on lämmintä. Jei!

Hittolainen. Olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa mutta multa katkesi ajatus täysin.

Mutta, sillä aikaa kun mie jään tänne Etelä-Karjalan siimekseen funtsimaan mitä seuraavaksi kirjoittaisin, te voisitte heitellä minuu kommenteilla  ja esitellä toiveita! Ihan mitä vaan, mitä mieleen tupsahtaa.
Miten ois vaatekaapin esittely, meikki tutorial video (ja mikä teema?), videoblogia, päivä kuvina, jotain haasteita mulle, jotain sepitystä mun elämästä (tai vaikka jotain esittelyä mun miehekkeestä? Hänestä en ole tainnut kertoa vielä paljon mitään!)..
Joten, runosuoni sykkimään ja palautetta kommenttiboksiin! :)
Luv ya all jotka jaksatte kirjoitella mulle kommentteja suht vakituisesti, niitä on kiva lueskella!

1 kommentti:

Hey, sinä anonyymi stalkkeri, muistathan jättää aina nimimerkin niin tunnistan kuka olet! Ei asiatonta kommentointia, thanks. :)